Vuodatus hävittää mun tekstin. Eli vielä kerran. Pakkasin piparipurkin ja muutin uuteen osoitteeseen. Tervetuloa!

Kohta on kesä! Töissä huomaa sen niin helposti. Ei ehkä muuten. Viiden viikon päästä alkaa ensimmäisen ihmisen kesäloma. Se on jo ihan kohta. Sitä ennen on vaan vappu, joka sekin on ihan kohta.

Vappua en jaksa odottaa. Olisin halunnut viettää sen Miehen kanssa, kun hänelläkin on ylimääräinen vapaa. En vietä, kun olen töissä. Pitää vaan ajatella, että siitä saa rahaa ja sitä tarvitsenkin, kun ei ole tietoa tulevasta.

Minulla on muuttunut ajatukset todella paljon nyt, kun vapailla on merkitystä. Ennen olin mielelläni paljon töissä ja sain vielä kakkostyön, missä olin vapaina aika paljon. Nyt minulle merkitsee vapaapäivät kokoajan enemmän. Haluan olla vapaalla, tekemättä mitään. Haluan vapaapäivät peräkkäin ja nauttia niistä. Tosin aika paljon vaikuttaa se, että lähes aina vapailla hyppään junaan ja matkustan Miehen luokse. Se vaan on ikävää, että hän on yleensä aina mun vapaina töissä ja toisinpäin.

Olen miettinyt, kuinka nään mun kavereita enää. On minulla onneksi muutama tuttu siellä, minne lähden. Tilanne ei sentään ole ihan sama, kuin mitä se oli silloin, kun muutin tänne. Silloin en tuntenut ketään. Nyt minulla on pari tuttua, Mies ja muutama Miehen kaveri. Ainakin mahdollisuus törmätä tuttuihin. Jos minulla ei ole töitä, niin varmaan tulenkin enemmän käymään täällä. Silloin minulla on aikaa ja on helpompi suunnitella näkemisiä kiireisten kavereiden kanssa. Oikeasti uskon, että nään kavereita sitten kun muutan, niin useammin, kun kaikki on pakko suunnitella ja niitä ei voi perua vaan siksi, että vähän väsyttää, tai menee töissä pidempään.

Se on kyllä huono puoli, ettei sitten toisaalta voi lähteä vaan kahville, jos tekee mieli. Ainakaan kenenkään kanssa.

Alan kohta laskemaan päiviä siihen, kun lähden täältä kaupungista ja etenkin töistä. Kaupunkia kohtaanhan minulla ei ole mitään pahaa. Olen vain huomannut, että viimeisetkin rippeet työmotivaatiosta on lähtenyt. En kuitenkaan viitsi, tietenkään, enää hakea uusia töitä. Vanhoissa vaan joskus on kestämistä.

En enää jaksa kiinnostua uusia asioista. Saati sitten tehdä vanhoja. Töihin on tulossa uusia muutoksia, ihan konkreettisia. Suurin osa ihmisistä on niistä innoissaan, minä vaan en. Ne ei ensinnäkään kosketa enää minua, enkä jaksa muutenkaan innostua. Samoin minun pitäisi tehdä suunnitelmia, mutten oikein enää viisti. Tiedän, että jos hoitaisin ne nyt, niin kaikilla olisi helpompaa, kun lähden. En vaan viitsi, kun tuntuu, ettei ne enää kosketa minua.

Uusista töistä minulla ei ole mitään tietoa. Salaa vähän toivoisinkin, että voisin olla työttömänä hetken ja saisin totutella uuteen kaupunkiini. Kaipaisin vähän lepoa ja lomaa. Kuitenkin minulla on kolme viikkoa virallista lomaa, sitten kun muutan. Kesälomani pidän vasta, kun lopetan.

Toisinaan toivoisin, että saisin nopeasti töitä. Ihan sama mitä. Ehkä se olisi helpoin tapa tutustua ihmisiin ja saada kavereita. Tai edes tuttuja. Se, ettei ihmisiin ystävysty uudessa kaupungissa vähän pelottaa.

Haluaisin jo ruveta pakkaaman mun tavaroita ja elämää. Kuitenkin olen vielä kolme ja puoli kuukautta täällä, joten se on ihan turhan aikaista. Muutostakin olen puhunut vielä aika vähän. Työkavereiden lisäksi ei kovin moni sitä vielä tiedä. Vaikkei se tosiaan kyllä mikään salaisuus ole.

Minua mietityttää aika paljon päivä päivältä lähenevä muutto. Ei niinkään se, että vaihdan kaupunkia vaan kaikki muu. Nimittäin Mies haluaisi ostaa oman asunnon. Ja mieluiten vielä omakotitalon. Minä en halua. Omakotitalo tarkoittaa sitä, että minun pitäisi ruveta aikuiseksi. Pitäisi huolehtia kokonaisesta talosta.

Sitten siihen liittyy sellaiset seikat, että talon ostaisi Mies. Hänellä on työ ja saa pankista lainaa. En minä halua muuttaa toisen taloon. Toisen omistamaan ja toisen omaan. Se ei varmaan ikinä tuntuisi omalle enkä ehkä ikinä löytäisi sieltä omaa paikkaa, vaikka talo ehkä käytännössä olisikin yhteinen.

En ymmärrä, miksei voida odottaa vaikkapa vuosi. Katsoa sitten yhteistä kotia meille. En edes käsitä mihin ihmeeseen tarvitaan isoa taloa nyt. Ehkä sitten joskus, jos perhe laajenee. Sitten voidaan miettiä sitä omakotitaloa.

Minua ei ehkä niin paljon mietityttäisi, jos Mies olisi valmis edes harkitsemaan rivitaloa. Se tuntuisi vähemmän aikuiselle. Voitaisiin sitten joskus katsoa sitä omakotitaloa yhdessä. Sen rivitalokämpän voisi helpolla sitten vaikkapa myydä. Mutta ei.

Muutosta kuitenkin olen lähinnä vain innoissani. Tekisi mieli jo ruveta pakkaamaan tavaroita ja katsomaan, mitä edes otan mukaan ja mitä en. Sinne on kuitenkin aikaa vielä sellainen neljä kuukautta, joten ehkä ihan vielä ei ole sen aika. Sitä ennen kuitenkin kerkeää tapahtua vielä vaikka mitä. Tulee kesä ja minulla on vähän kesälomaakin ja kaikkea sellaista.